10.7.2012

Neljä täydellistä alelöytöä

Juuri kun luulin kuin taikaiskusta muuttuneeni Vastuulliseksi Kuluttajaksi, joka ei osta kuin tarpeeseen ja silloinkin vasta pitkällisen harkinnan jälkeen, kävelin sisään kauppaan, jonka aletarjonta minua vihdoinkin miellytti. Siispä oikea diagnoosi lienee toistaiseksi vasta valikoiva kuluttaja, mutta parempi sekin entiseen himoshoppailijaan verrattuna.


Siinä somasti rivissä kaikki vaatekaappini uudet tulokkaat.


Reikälaukku - Cheap Monday (Weekday) - 15e (alkuperäinen hinta 30e)

Vaikka laukku muovia onkin, olen ollut siihen salaa ihastunut talvisesta ensisilmäyksestä lähtien. Nyt kun hinta oli tippunut puoleen ja ei-epämääräisiä-mainoksia-sisältävän kangaslaukun tarve mielessäni konkretisoitunut, päätin yhdistää rakkauden ja tarpeen kiikuttamalla kassin viime hetkellä kassalle.


Hihaton paitamekko - Weekday - 10e (alkuperäinen hinta 40e)

Tämä oli ostoksistani spontaanein ja eniten edulliseen hintaan perustuva. Paitamekkoa olen tosin halunnut jo pitkään, mutten ole satunnaisesta sovittelusta huolimatta törmännyt sopivaan yksilöön. Tämä hihaton on siitä mainio, että se istuu täydellisesti välittämättä leveistä hartioistani, jotka hihallisissa versioissa usein aiheuttavat ongelmia.


Kaksivärinen silkki-pellavamekko - Weekday - 50e (alkuperäinen hinta 100e)

Pidin tätä rekissä epämääräisenä tekokuitukaapuna, mutta onneksi katsoin materiaalitiedot ja niistä ihastuneena nappasin mekon sovitukseen. Vaikka vaate kieltämättä irrallaan muistuttaa hieman laskuvarjoa, kuten J ystävällisesti huomautti, oli se päällä kuitenkin valloittava. Aavistuksen pikkumyymäinen, väljä mutta kuitenkin juhlava. Tämä pääsee ehdottomasti päälleni useampaan tulevaan juhlatilaisuuteen, ja tavoitteena on kyllä arkenakin rohjeta tähän sonnustautumaan.


 Nahkahapsuhame - Zara - 29,90e (alkuperäinen hinta 69,90e)

Zaran suhteen olin jo luovuttanut; sotkuisuus, kalliit vaatteet ja ylipitkä jono sovitukseen eivät varsinaisesti houkutelleet. Kunnes sitten matkalla ulos alati tarkkaavainen nahkatutkani (miksi tämä kuulostaa härskiltä?) heräsi ja bongasi mitä mielenkiintoisimman hameyksilön, tosin ruskean ja mokkaisen version ylläolevasta. Koska yhden vaatekappaleen kanssa jonottaminen olisi ollut turhauttavaa, yritin bongata vielä jotain muutakin sovitettavaa ja löysinkin ilokseni nämä mustat kaverit. Ostopäätöksen värin suhteen ratkaisi eniten koko (musta XS istui paremmin kuin ruskea S), mutta hyvä niin, koskapa tämä musta versio lienee monikäyttöisempi eikä herätä niin vahvoja cowgirl-viboja. Lisäksi minulla on jo lyhyt ruskea nahkainen alaosa shortsien muodossa mutta ei sen sijaan yhtään käyttökelpoista mustaa alaosaa nahkahousujeni lisäksi, joten miksipä en korjaisi tilannetta jollain näin upealla.

Nyt onkin sitten varmaan heinäkuun vaate- (ja aikalailla kaikki muutkin, saatoin myös ostaa eilen lipun överikalliille mutta överisiistille derbybootcampille) ostokset siinä. Enkä kyllä pode yhtään huonoa omaatuntoa näistä, sen verran harkittuja ja taatusti käyttöön tulevia kaikki ja lisäksi olen tämän alesesongin aikana hylännyt niin monta ihan-kiva-mutta-enpä-tiedä  -vaatetta että jo ansaitsenkin löytää jotain mahtavaa!

2 kommenttia:

  1. Oiii, tuo vihreä mekko on aivan täydellinen! Mie voisin niin ottaa sen omaan vaatekaappiini. :) Muutenkin aivan ihania löytöjä oot tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin tärppäs! Ja hurjan paljon paremmalta tuntuu kotiin kantaa tällasia rakkausvaatteita kuin sellasia "ostin nyt kun ei kivempaakaan löytynyt" -juttuja. :) Sinne niitä vihreitä mekkosia vielä jäi ja muitakin kivoja saman sarjan tuotteita, eli siitä vaan hakemaan oma pois! ;)

      Poista