26.9.2012

Mulle kuuluu ihan hyvää


Tästä uhkasi jo tulla kuvaton höpöttelypostaus mutta onneksi olin sentään juuri napannut valokuvasommitelmastani kuvan, jotta muistaisin missä järjestyksessä isken kuvat seinään kunhan saan käsiini sinitarraa jostain. Sain tosiaan vihdoin tilattua eteisen lipaston päälle kaavailemani Prahan kuvat, aika päheitä tuli vaikka itse sanonkin! Minulla on hurja sisustusvimma käynnissä muutenkin, odotan eräitäkin julisteita postista kuin kuuta nousevaa ja lisäksi löydän päivittäin uusia ihania sisustusjuttuja netin täydeltä. Maailmassa on liian paljon ihania asioita, tahtoisin ne kaikki! Seuraavaksi taitaa toteutukseen asti päätyä kuitenkin keittiön lehtitelinesuunnitelma, sain tänään ihan mahtavan vision. Enää täytyy vain vakuuttaa J sen mahtavuudesta.

Asukuvausintoni muuten laskee samaa tahtia lämpöasteiden ja ilmanpaineen kanssa, ei jotenkin huvita kekkaloida itselaukaisijan edessä kun bussiakin odotellessa jo meinaa jäätyä ja sisäkuvista taas tulee niin epätarkkoja ja muutenkin tylsiä. Sääli sinänsä, koska pukeutumisinto ei kuitenkaan ole vähentynyt yhtään ja asupostaukset ovat mielestäni kivaa kevyttä luettavaa ja katsottavaa. Ehkä pitäisi viritellä tänne kotiin joku kuvausstudio, jos sitä saisi edes siedettäviä kuvia otettua sisälläkin. Meikätytöstä on tullu nirso kuvien suhteen, kun kesän aikana ehdin päästä kuvaamisen makuun oikein kunnolla.

Tämä nyt ei taas liity yhtään mihinkään mutta pakko kertoa hauska tarina kahdesta avunantotilanteesta, joita todistin tänään Tapiolassa bussia odotellessani. Ensin kiinnitin huomiota melko huonosti suomea puhuvaan naiseen, joka yllättäen rupesi aika tiukkaan sävyyn tivaamaan kahdelta nuorukaiselta, mistä menee bussi Espooseen. Miehet olivat tietysti vähän hämmentyneitä kun Espoossa koko ajan oltiin ja yrittivät kysellä tarkempia speksejä, itsekin hieman suomea murtaen mutta kuitenkin paremmin kieltä taitaen kuin kysyjä. Toisen miehistä piti juosta omaan bussiinsa, mutta toinen jäi vielä naisen pulmaa ratkomaan. Nainen jankkasi Espootaan ja miesparka yritti auttaa parhaan kykynsä mukaan, kunnes nainen lopulta puuskahti kesken kaiken

Do you even speak Finnish?

Allekirjoittanut saattoi tässä vaiheessa hieman naurahtaa, mutta keskustelu jatkui edelleen suomeksi ja lopulta selvisi naisen kaipaama bussilinja ja oikea pysäkkikin. Seuraavaksi pääsinkin sitten hihittelemään kohteliaille suomalaisille, kun eräs mies jäi pitämään ovea auki toisesta suunnasta tulossa olevalle naiselle, joka kantoi kahta isoa pahvilaatikkoa. Mies oli sen verran ajoissa aikeessaan, että ulkoa sisäänpäin ehti avonaisesta ovesta kulkea henkilö jos toinenkin, kunnes eräs nuori nainen kieltäytyi herrasmiehen palveluksesta ja kehotti tätä astumaan sisään. Nainen jäi pitämään ovea auki ulkoa käsin, mies astui sisään mutta työnsi ovea auki sieltä päin, ja liittyipä joukkoon vielä pahvilaatikkonaisen edessä kulkenut mieskin ovea pitelemään. Lopputuloksena ovea piti auki kolme ihmistä eikä yksikään astunut siitä läpi, kunnes tilanne lopulta jotenkin laukesi ja kaikki jatkoivat matkaansa päivän hyvän työn tehneenä.

Hauskoja nuo ihmiset.

Vieläköhän sitä keksisi jotain höpöteltävää, olisi hirveästi asiaa ihan tavallisista asioista ja noista sivupalkin jutuista ja niistä sisustushaaveista mutta jääköön ne omiksi postauksiksiin jos vain ikinä saan moisia aikaiseksi. Jotenkin ei ole taas ollut kauheasti intoa/aikaa kotona istua koneen ääressä.

23.9.2012

That's what I do






Siinä muutama otos taannoisesta pelistä Turkua vastaan, krediitit kuvista Juha Halmulle (kuvat 1 & 3) ja Marko Niemelälle! Ihan mahtavaa kun liigasta löytyy loistavia kuvaajia tallentamaan boutteja ja muita tapahtumia.

Mutta nyt meikäläinen kipittää inspiroitumaan junnumasterchefeistä, kotitekoiset jätskit on jo pakkasessa.

17.9.2012

Lisää lempivuodenaikaa





Minulla on joku fetissi nostureihin, niitä on aina pakko kuvata.




Hyvin meni tähtäys kohdalleen näissä porraskuvissa.



Sama päivä, eri kaupunki. Tällä kertaa ehdin päivystäjäkoulutuksen lounastauolla nautiskelemaan aurinkoisesta ulkoilmastakin toisin kuin lauantaina, jolloin odottelimme Chicosissa ruokiamme yli puoli tuntia ja sitten hotkimme burgerit naamaan pikavauhtia. Melkoisen epäterveellinen viikonloppu ruoan suhteen kyllä oli kun lauantai-iltana söimme J:n kanssa laiskoina ranskiksia ja nugetteja ja eilen siis suunnistin nenäni avulla lounaalle Kotipizzaan ja iltapalaksi vuorossa oli lämpimiä leipiä. Ehtisiköhän ensi viikonloppuna vaikka pitkästä aikaa kokkailemaan jotain gourmet-henkisempää, hmm... Tuo koulutus on kyllä ihan mahtavaa, joka kerran jälkeen odotan vain entistä enemmän innoissani varsinaisiin päivystystehtäviin pääsemistä. Tietyt asiat tulevat tuottamaan itselleni taatusti suuriakin vaikeuksia mutta siinähän sitä ehkä sitten kehittyy ihan ihmisenäkin kun tarttuu näihin haasteisiin. Ensimmäisen puhelun vastaanottaminen kyllä jännittää jo nyt, sieltä kun voi tulla ihan mitä tahansa vastaan kun luuriin tarttuu!

Nyt painelen kuitenkin tutkimaan hedelmäsaalistani, ihana Lotta toi vanhempiensa luota omppuja ja luumuja aikamoisen säkillisen kun olin maininnut moisia mielelläni ottavani vastaan. Siispä tiedossa on lähitulevaisuudessa ainakin omenapiirakkaa, kenties voisin omppusosettakin koittaa keitellä ja voisivathan hedelmät toimia kotitekoisessa jäätelössäkin, jonka valmistamista eilinen Junior Masterchef sai minut suunnittelemaan. Ja on Lotta siitäkin ihana, että tänään pääsin myös herkuttelemaan neidin leipomalla puolukkapiiraalla sekä nauramaan vatsani kipeäksi Lotan, Sallan ja vähän Tomminkin kanssa (joista kaksi jälkimmäistäkin ovat ihania. Kaikki ovat, elämä on.), ei hullumpi vaihtoehto suunnitelmissa olleelle kodin siivoamiselle.

16.9.2012

Lempivuodenaika
















Rakastan Suomen vaihtuvia vuodenaikoja, mutta jos minun pitäisi valita loppuelämäkseni yksi säätila, se olisi ehdottomasti tällainen aurinkoinen mutta tuulinen alkusyksyn sää. Kirpeää syysilmaa keuhkoihinsa vetäessään oikein tuntee happivarastojen täyttyvän ja tuulta vasten seistessään hiusten hulmutessa on olo vahvempi kuin koskaan. Vielä kun saataisi vähän lisää väriä puiden lehtiin, olisi kokonaisuus kerrassaan täydellinen!

15.9.2012

Kotitekoista herkkugranolaa


Eipä tarvii kuulkaas paljoa enää kaupan myslihyllyjä tonkia tämän myslinvalmistuskokeilun jälkeen. Tarkat kriteerini myslille ovat alle 10% sokeria, ei liikaa rusinoita muttei kuitenkaan kuiva tai mauton. Enemmän tai vähemmän hyviä vaihtoehtoja olen kaupasta löytänyt, mutta ehdoton suosikkini oli Stockan herkusta bongaamani taivaallinen granola ihanassa kierrätyspahvipakkauksessa (jonka hintakin oli kyllä melkoisen pilvissä). Siitä inspiroituneena -ja herkkuni selittämättömästi kaupan hyllystä kadottua- päätin sukeltaa internetin reseptivarastojen uumeniin ja kokeilla tekaista granolan ihan omin kätösin. Ja koska siitä tuli jos mahdollista vielä parempaa kuin esikuvansa, jaan nyt teillekin summittaisen ohjeen. Variointimahdollisuuksiahan tässä on äärettömästi, mysliin voi oman maun mukaan heittää sekaan vaikka mitä, ja minäkin aion seuraavassa valmistuserässä kokeilla jotain uutta. Tämä ohje toiminee kuitenkin hyvänä pohjana kokeiluille.

Herkulliseen granolaan tarvitset esimerkiksi:

  • neljän viljan hiutaleita
  • auringonkukansiemeniä
  • hasselpähkinöitä
  • rusinoita
  • hunajaa
  • kylmäpuristettua rypsiöljyä

(Pahoittelut määrien puutteesta, itse en kokkaillessa juuri mittaile mitään. Eiköhän jokainen kuitenkin pysty arvioimaan suunnilleen missä suhteessa mysliinsä mitäkin ainesosaa haluaa.)

Pähkinöitä voi vähän rouhia, itse jätin melko isoiksi. Pähkinät ja siemenet paahdetaan kuivalla pannulla ja sekoitetaan hiutaleiden ja rusinoiden kanssa. Sen jälkeen pannulle pääsevät öljy ja hunaja, joista jälkimmäisen sulettua (??) ensimmäiseen voi litkun sekoittaa muiden ainesten joukkoon. Tämän jälkeen koko seos levitetään uunipellille ja paistetaan välillä sekoitellen 180 asteessa puolisen tuntia. Huomatkaa, että tällä menetelmällä rusinoista tulee aavistuksen sitkeitä ja kitkeriä, jos tahtoo rusinansa pehmeänmakeina voi ne sekoittaa mukaan vasta uunituksen jälkeen.

Uudenlaisia makuja mysliin saa esimerkiksi lisäämällä joukkoon erilaisia pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä, kokeilemalla jotain muuta kasviöljyä tai erään reseptin mukaan sekoittamalla öljyn ja hunajan kanssa sokeroimatonta hedelmäsosetta. Itse aion seuraavaksi kokeilla pekaanipähkinöitä ja kenties lisätä joukkoon kookoshiutaleita. Nam!

Aurinkoinen Helsinki ja syksynpelastajaneule





Neule - Monki
Tunika - Zoey m.
Kaulaliina - H&M
Kengät - Vagabond
Leggingsit & säärystimet - ?

Noin, siinä se nyt on: neule, jossa aion luultavasti asua koko syksyn. Nälkäpäiväkeräyslippaan sijasta kiikutin rahani Monkin kassalle - ja olen onnellisempi niin. Itselleni tuollainen geneerinen lipaskeräys, jonka tuotot menevät minne lie katastrofialueelle ei ole erityisen mieluinen hyväntekeväisyyden muoto vaan kaipaan jotain konkreettisempaa ja jotenkin henkilökohtaisesti koskettavaa. Siksipä tässä kohta suuntaankin Mannerheimin lastensuojeluliiton päivystäjäkoulutukseen ja myöhemmin syksyllä pääsenkin sitten jo auttamaan yhteydenottajia Lasten ja nuorten puhelimessa sekä netissä! Olen haaveillut hommasta ikuisuuden ja nyt vihdoin olen tarpeeksi vanha ja koulutus sattui sopivaan aikaan, jee.

12.9.2012

Syksyisiä ostohaaveita


Kurkistin tänään Monkiin ohikävellessäni, ja siitähän se syysvaatehaaveilu sitten lähti. Laukkuhaaveilu lähti jo aiemmin tänään, kun neonkeltainen Baggu-reppu loisti tiensä sydämeeni Lauran blogissa. Repuista en osaa vieläkään haaveilla mutta sen sijaan tuo laukkumallinen neonpläjäys kyllä iskee ja kovaa. Monkissa rakkauteni puuvillaiseen jättineuleeseen syttyi sekunneissa, huomenna juoksen hakemaan rakkaani kotiin. (Kyllä, onnistuin hillitsemään välittömät ostohaluni ja jättämään itselleni harkinta-aikaa sen verran että tiedän tuota hellyyttävän ylikokoista vaatekappaletta todella palvovani.) Tuota farkkupaitaa rakastin jo kesällä ja olen vielä paljon sitäkin kauemmin itselleni jonkinlaista yksilöä haikaillut, jokohan se olisi aika tuo kaveri kotiuttaa? Housuista kiinnostuin, rittääkö se ostopäätökseen, en vielä tiedä. Nahkapaita hyppäsi eteeni Monkin verkkokaupasta kuvia etsiessäni, tiedättehän te nahkatutkani voiman. Jos se on päällä upea, on se ehkäpä pakko ostaa nahkakokoelmaani täydentämään. En missään nimessä raaski näihin kaikkiin rahojani pistää, ainakaan yhdellä ostokerralla, mutta jotakin kai voin syysvaatevarastoani täydentämään hankkia. Luovuinhan sitäpaitsi juuri viidenkympin juoksutrikoista sekä treeni-/pelimatkakassista (eikä nyt oteta huomioon sitä, että ne olisivat olleet huomattavasti tarpeellisempia ostoksia kuin mikään näistä)!

EDIT: Meinasi unohtua! Kuvat Monki & Onnellisten heimo.

Farkkua farkun päällä



Farkkumekko - Vero Moda
Farkkuliivi - Only
Sukkikset - Lindex(?)
Bootsit - Bianco

Oli tarkoitus julkaista vaihteeksi jotain muuta kuin asukuvia mutta muut kuvat olivat rumia eikä mulla kai mitään höpötettävääkään niiden oheen olisi ollut. Muista aiheista höpötettävää kyllä riittäisi mutta niistä taas uupuvat kuvat, hankalaa tämä bloggaaminen. Asustakaan ei kauheasti juttua irtoa, kameralle se piti kivoutensa ansiosta kuitenkin ikuistaa pikaisesti vesisateessa. Partyvesti käy näköjään vähän kaiken kanssa, eipä kaduta että maksoin siitä uutena 40 euroa kun en suostunut kirppareilta moista metsästämään (vaikka derbytytöt hienohelmaista itseäni vähän asiasta pilkkasivatkin).

Täytyypä muuten oikein listata tuohon sivupalkkiin tulossa olevia juttuja, muuten unohdan itsekin, mistä kaikesta olenkaan aikeissa kirjoittaa!

9.9.2012

Lähdin pyjama päällä töihin





Paita - isän vanha
Farkkushortsit - leikattu vanhoista farkuista
Bootsit - Bianco
Leggingsit ja muovihelmet - ?

Olisikohan ollut torstain työasua tämä. Ihan veikeä yhdistelmä, vaikka paidan helma olisi kenties saanut olla aavistuksen pidempikin. Asusta ei sen enempää sanottavaa löydy mutta pakko vähän hehkuttaa huikeaa derbyviikonloppua, perjantaina oli tosi hauskat ketteryystreenit, eilen hävittiin niukasti Turun tytöille mutta pelattiin silti hyvin ja tänään sitten scrimmailtiin vielä pienellä porukalla. En malta odottaa lauantain kuvasaldoa, tänään julkaistu teaser allekirjoittaneesta ja Turun hurjasta Juissista oli jo niin mahtavaa settiä, hui!


6.9.2012

Graffiti




Mokkajakku - Cheap Monday
Farkkuliivi & farkut - Only
Toppi - lille-lle
Huivi - Kaapelitehtaan Design Market
Kengät - Bullboxer

Kiskaisin eilen spontaanista päähänpistosta mokkajakkuni päälle partyvestin ja huhhei! Lopputuloshan on suorastaan nerokas. Voisinpa veikata, että tätä yhdistelmää tullaan näkemään ylläni vielä paljon. Tuosta karhutopista tykkään hurjasti, ostin J:lle samalla kuviolla T-paidan kun bongasin jostain blogista tarjouksen lille-llelle(llellelle). Voisi itsekin koittaa painaa jotain omia paitoja tai kasseja niin saisi vielä uniikimpaa, jos vain olisi aikaa moiseen... Mutta hei tänään sain sentään pestyä pyykkiä, tehtyä risottoa, tyhjennettyä ja täytettyä tiskikoneen, järjestettyä sukkia kaappeihin ja katsottua Dancen! Ei ihan pölymoppaukseen asti päästy mutta aika hyvin kuitenkin.

PS. J kommentoi tämän postauksen kuvia sanomalla sähän näytät ihan kivalta. Tarkoitti kuulemma tavallista kivemmalta, niin että kiitos kai sitten. :D